Tekstin alkuun
Etusivu - Piritan Kokoomusnaiset ry, Salo
Siv Ilola
Salon Kokoomuksen kesäseminaarissa 2011, kuvassa vasemmalta Mirja Yli-Jama, Liisa Tuominen, Tuomo Erkkola, Ralf Hellsberg, Siv Ilola ja Marjatta Hyttinen. Kuva: Ulla Topi.

30.1.2012 Viikko vielä vaalityötä

Viikon kuluttua Suomella on uusi presidentti!!!

Tänään meillä oli Salon Café Niinistössä loistava vaalitilaisuus. Erityisen hienoa oli kuulla salolaissyntyisen, Leinovalu Oy:n toimitusjohtajan, Liisa Leinon kertomus omasta urastaan kansainväliseksi johtajaksi ja paluusta sukuyrityksen johtoon tänne Salon sydämeen. Liisa on työskennellyt Pauligin, Nestlén, Suomen Braunin ja Braun/Gilletten johtotehtävissä ennen paluutaan Saloon ja Leinovalun toimitusjohtajaksi. Liisa kertoi omasta opintiestään eurooppalaisilla yritysmarkkinoilla ja havainnoistaan liittyen suomalaisyritysten mahdollisuuksiin kansainvälisessä kilpailussa. Viesti, joka nousi Liisan puheessa vahvasti ja toistuvasti esiin, oli se, että suomalaista osaamista arvostetaan maailmalla ja vahvaa suomalaista tekemistä tarvitaan. Suomalaisen tekemisen vahvuuksiksi Liisa listasi luotettavuuden, teknisen osaamisen, päätöksenteon sujuvuuden, projektien hallinnan ja tuotekehityksen. Parantamista hänen mielestään on kielitaidossa, kanssakäymisen taidoissa, markkinoinnissa, tilanneherkkyydessä ja työn tekemisen arvostuksessa.

Tästä saa kauniin aasinsillan Saulin vaalikampanjan teemoihin, joissa nimenomaan nostetaan keskiöön suomalainen työ ja tekeminen. Sen varaan voi rakentaa Suomen tulevaisuuden. Liisa lopetti oman esityksensä sanoihin: "Me kaikki valamme tulevaisuutemme itse!"

Anne-Mari Virolainen kertoi avaussanoissaan Saulin vaalikampanjasta ja vaaliteemoista ja Tiina Perho sitoi tilaisuuden lopussa yhteen Suomen ja EU:n politiikan sekä yrittäjyyden että kansalaisten näkökulmasta.

Tämä ilta antoi voimia vaalityöhön ja sai suorastaan sielun värisemään...

Siv

*****************************************************************************

9.12.2011 Vaalihumu on alkanut 

Kauniin ja ennätyslämpimän syksyn aikana on Suomessa alkanut presidentinvaalikampanja. Itsenäisyyspäivänä Linnan juhlissa nykyinen presidenttimme Tarja Halonen jätti jo jäähyväisiä ja toisaalta siellä olivat läsnä kaikki presidenttiehdokkaat eli myös Suomen tuleva presidentti. Me kokoomuslaiset voimme olla erityisen iloisia siitä tilanteesta, joka ennusteiden mukaan presidentinvaaleissa juuri nyt vallitsee :)) Onnea ja menestystä Saulille!

Salossa avataan 17.12. Café Niinistö osoitteessa Turuntie 5. Kahvila tulee olemaan avoinna maanantaista perjantaihin klo 11-17 ja lauantaisin klo 10-14. Siivous- ja sisustustalkoot järjestetään 9.12. klo 12 alkaen. Yhdessä tekemällä syntyy hyvää tulosta!

Uusi Salo ilmestyy 7.1.2012 ja sen pääteemana on presidenttiehdokas Sauli Niinistö. Ilmoituksia lehteen voi myydä 27.12. asti. Lehti-ilmoituksien koordinaattoreina toimivat Tatu Johansson puh. 050-560 4344 ja Tuomo Erkkola puh. 0440-527 476.

Kokoomuksen Salon Kunnallisjärjestö ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään tiistaina 13.12.2011 klo 18:00 alkaen Salon kaupunginhallituksen ent. kokoussalissa
(Tehdaskatu 1, 24100 Salo). Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset syyskokousasiat, mm. hallituksen puheenjohtajan valinta vuodeksi 2012 sekä muiden hallituksen jäsenten valinta. Lisäksi käsitellään kunnallisjärjestön toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodeksi 2012. Poliittisen katsauksen pitää Varsinais-Suomen Kokoomuksen puheenjohtaja, kansanedustaja Petteri Orpo . Salon kaupungin  laskentapäällikkö Petteri Wiirilinna pitää selonteon kaupungin talousarviosta 2012.

Nykyinen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Liisa Tuominen lopettaa tehtävässään em. kokouksen jälkeen. Piritan Kokoomusnaisten puolesta kiitän lämpimästi Liisaa loistavasti hoidetusta puheenjohtajuudesta!

Oman yhdistyksemme sääntömääräisessä syyskokouksessa 29.11. valittiin yhdistyksen hallitukseen Tuula Stenström, Katarina Lakima, Taina Kirves-Järvinen, Sanna Lundström, Arja Alm, Anne Vainio, Liisa Tuominen, Ulla Wiirilinna, Anja Mäenpää ja minut valittiin jatkamaan puheenjohtajana. Kiitän koko hallituksen puolesta saamastamme luottamuksesta.

Parhaillaan vallitsee tosi poliittinen ilmasto. Siitä huolimatta jätän kesäseminaarikuvan tuohon vielä muistuttamaan kesän lämmöstä ja auringosta. 
 

Rauhallista joulua ja onnea vuodelle 2012!

Siv

 ****************************************************************************

16.8.2011 Uutisissa luvattiin ainakin tälle viikolle vielä lämmintä 

Jollei tule syksyä ja talvea, niin ei voi tulla kevättä ja uutta kesää. Näin se on nähtävä ;) Ja vielähän on onneksi luvattu loppukesäistä aurinkoakin.

Salon kokoomuksen tämän vuoden kesäseminaari järjestettiin 28.6. Kiikalassa ja mukana olivat myös europarlamentaarikko Ville Itälä, kansanedustaja Pertti Hemmilä ja ex-kansanedustaja Jouko Laxell. Silloin oli juuri saatu vahvistus Saulin presidenttiehdokkuudesta ja tunnelma oli korkealla. Hetkeä ennen yllä olevan kuvan ottamista oli Ville omassa puheessaan pohtinut aiemmin Turussa kokemaansa puolueiden yhteisen toritilaisuuden poliittisesti kevyttä luonnetta, kun päällimmäisenä puheenaiheena oli päivähoito ja sen lisäksi tuore turkulainen kansanedustaja oli aiheellisesti epäillyt substanssitietämystään, mutta kehunut osaavansa kyllä laulaa. Seminaarin ohjelmassa oli Villen jälkeen minun, lue: päivähoitoihmisen, ja Ralfin vuoro nimenomaan laulaa ... vähän sellainen huteran huvittava tilanne. Mutta lystiähän meillä oli! Kiitos Liisalle erinomaisesta seminaarista!

Kesään on mahtunut laulamisen lisäksi myös tanssia. Kunnallisjärjestö järjesti Vuohensaaren lavalle Toivo-tanssit lauantaina 14.8. Oli tanssinopetusta ja maineikas paikallinen tanssiorkesteri, upea kesäilta ja loistava tunnelma. Tansseilla aloitettiin varainkeruu presidentinvaaleja varten ja nyt jos koskaan on meidän salolaisten aika yhdistää voimamme ja tehdä lujasti töitä, jotta saamme Suomeen salolaissyntyisen presidentin. Eikö ole mahtava tavoite!

Syyskauden toiminta omassa yhdistyksessämme pyörähtää käyntiin tämän kesän trendin mukaisesti tanssien, kun pääsemme tutustumaan itämaiseen tanssiin 31.8. Muusta syksyn ohjelmasta löytyy lisätietoa Tapahtumakalenterista. Käykää kurkistamassa.

Nähdään tapahtumissamme!

Siv

*****************************************************************************

23.6.2011 Juhannusta odotellen 

Viime lauantaina 18.6. lähti bussimme aamulla Salon torilta kohti Louhisaaren kartanolinnaa, jossa marsalkka Mannerheim on syntynyt ja elänyt lapsuusvuotensa.

Linna oli erittäin mielenkiintoinen tutustumiskohde, jonka museoinnissa oli saatu esille sekä linnan historia 1600-luvulta että 1800-luvulta ja erikseen vielä Mannerheim-suvun aikakausi. Loistava opas kuvaili meille linnan elämää niin elävästi, että kummitustarinoiden kohdalla tunsi jo melkein ihollaan sen ilmavirran, jonka kummitus linnassa liikkuessaan aiheuttaa.

Paluumatkalla pysähdyimme Ritaripuistoon, joka on Mannerheim-ristin ritareille pystytetty muistomerkki lähellä Louhisaaren linnaa. Upeasti toteutettu muistomerkki ja vaikuttava kokemus ihmiselle, joka ei sotaa ole elämässään edes kokenut.

Kiitos kaikille mukanaolleille mukavasta retkipäivästä!

Tulevina päivinä vietämme keskikesän juhlaa ja sääennusteita uhmaten haluan toivottaa kaikille aurinkoista Juhannusta!

terveisin Siv

*****************************************************************************

11.5.2011 Helleraja ylitetty Salossakin

Eilen uutisoitiin hellerajan rikkoutumisesta Salossa ja siltähän se kieltämättä tuntuikin. Kesä on siis alkanut! Paljon ei kuitenkaan ole aikaa siitä, kun viimeiset lumikinokset vielä nököttivät seinustoilla. Laitoin tuohon kuvan pääsiäisen jälkeiseltä viikolta - lämmintä silloinkin oli, mutta tuo lumi oli kyllä kylmää...

Viime viikolla vietimme rennon Kevättuulia -illan HiusStudio Merinellissä. Tupa oli kirjaimellisesti täynnä ja puheensorinasta päätellen naisväki viihtyi erinomaisesti. Kiitos vielä sekä kaikille järjestäjille että osallistujille!

Kesäretki Louhisaaren kartanolinnaan on seuraava yhteinen tapahtumamme. Lähdemme lauantaina 18.6. Katuhaukan kyydissä Salon torilta klo 9.30. Tapahtumakalenterissa on retkestä lisää infoa. Osallistumme myös Lasten Laulukaupunki -tapahtumaan 10-11.6. huolehtimalla kulttuuritalo Kivaan kahviosta. Ilmoittautukaa mukaan talkooporukkaan :)  Tarvetta on sekä leipureille että myyjille.

Aurinkoista kesää

Siv

 

*****************************************************************************

15.4.2011 Eduskuntavaalien kynnyksellä

Piritan kokoomusnaisten järjestämä naisehdokkaiden ilta, ennakkoäänestyksen ensimmäisenä päivänä 6.4. Salon Korvakahvilassa oli varsinainen yleisömenestys - tupa oli täynnä ja lisätuoleja lainattiin naapurista. Kaikki Varsinais-Suomen kokoomuslaiset naisehdokkaat olivat paikalla tentittävinä ja yleisölle tässä oli siis todella oivallinen tilaisuus valita oma ehdokkaansa. Vaalikeskustelun vetäjänä toimi Sirpa Lehtonen, ex-rehtori ja nykyinen galleristi ja lahjapuodin pitäjä. Sirpa ei päästänyt ehdokkaita helpolla ja yleisökysymyksetkin olivat varsin visaisia. Kaikenkaikkiaan tenttaaminen kesti yli kaksi tuntia ja naisehdokkaiden turnauskestävyys tuli kertakaikkisesti todistettua - kaikilla oli nimittäin takanaan myös ihan normi vaalikiertuepäivä. Suurkiitos kaikille osallistujille ja vaalimenestystä Kokoomuksen loistaville ehdokkaille!

Vaalityö jatkuu vielä sunnuntai-iltaan asti - tsemppiä myös taustajoukoille!

Peukut pystyssä

Siv

 

 *****************************************************************************

16.2.2011  pakkasen paukkuessa …

Piritan kokoomusnaisten kevätkausi on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Vierailu Heidi Loukiaisen luotsaamaan puusepänverstaaseen 25.1. oli onnistunut ja mukana olleet olivat näkemäänsä ja kuulemaansa tyytyväisiä. Myös ohjelmassa seuraavana ollut sauvakävelytempauksemme sai liikkeelle iloisen joukon pakkasta pelkäämättömiä ulkoilijoita. Kansanedustajaehdokkaista mukana olivat Annika ja Numppa. Voimia ja reipasta mieltä molemmille vaalikampanjointiin!

Kevätkauden ohjelmamme jatkuu teatterin merkeissä, kun matkaamme Turkuun 4.3. katsomaan Anna Kareninaa. Odotettavissa on upea esitys.

Lauantaina 12.2. kokoontuivat kokoomuslaiset valtakunnallisille puheenjohtajapäiville Turkuun. Päivä oli monin tavoin antoisa - varsinkin tällaiselle ensikertalaiselle. Jyrki Kataisen puhe oli ehkä päivän pysähdyttävin juttu. Salissa istui yli 500 kuulijaa, mutta Kataisen puheen aikana tunnelma oli todella keskittynyt ja Katainen pääsi erittäin lähelle jokaista läsnäolijaa. Hänen puheensa on luettavissa seuraavan linkin takana: http://www.kokoomus.fi/ajankohtaista/?x17780=3702478.

Lauantaina 19.2. on Salon Kokoomuksen vaalitoimistossa, Turuntie 5, klo 10-12 kahvia tarjolla ja samalla mahdollisuus tulla kertomaan, mikä on parasta, mitä hyvinvointiyhteiskunta voi tarjota, ja mitkä ovat sen pahimmat uhat.

terveisin Siv

 

 *****************************************************************************

 

tammikuussa 2011 

Hyvää alkanutta vuotta...

 2011 on vaalivuosi

Eduskuntavaalit ovat huhtikuussa 2011. Kokoomuksen ehdokkaina Salossa ovat Pertti Hemmilä, Juhani Nummentalo ja Annika Viitanen. Onnea ja vaalimenestystä heille kaikille!

2011 on kulttuurivuosi

Turku ja Tallinna ovat tänä vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunkeja. Salo on tässä hankkeessa vahvasti mukana omalla laajalla ja monipuolisella kulttuuriohjelmallaan, joka kattaa ajallisesti koko vuoden ja maantieteellisestikin koko kaupunkimme. Salossa kulttuurivuoden avajaisia vietetään 16.1. Kulttuurivuoden ohjelma löytyy helpoimmin osoitteesta www.salo.fi/2011 .

2011 on edelleen myös aktiivisten naisten vuosi

Piritan kokoomusnaisten ohjelmassa 25. tammikuuta on tutustumiskäynti puusepänverstaaseen, joka toimii nimellä Puunainen. Saamme tutustua mm. huonekalujen entisöintiin.

Teatteriretkemme suuntautuu Turkuun Anna Kareninaa katsomaan 4.3.

Kevään ohjelmasta on tarkempia tietoja tulevassa jäsenkirjeessä.

Kiitoksia...

Tässä vaiheessa haluan vielä lämpimästi kiittää Taina Kirves-Järvistä pitkästä ja upeasti hoidetusta vetovuorosta yhdistyksemme puheenjohtajana ja lisäksi sydämelliset kiitokset Helena Orailolle ja Kaarina Tuloselle, joiden pestit hallituksessa nyt päättyivät. Kiitos, ystävät!

 

Onnea ja menestystä uudelle hallitukselle ja koko jäsenkunnalle!

Siv Ilola, puheenjohtaja, sivilola@dlc.fi

p. 050 524 5343

Ajankohtaista
9.12.2011
Mielipidekirjoitus Nykypäivässä 9.12.2012
29.11.2011
Piritan Kokoomusnaisten hallitus vuodelle 2012
17.11.2011
Mielipidekirjoitus SSS 28.10.2011
14.11.2011
Palveluverkon linjauksista SSS 14.11.2011
10.6.2011
Salossa perhepäivähoitoa järjestetään päiväkodissa SSS 10.6.2011


© 2008 Piritan Kokoomusnaiset ry, Salo - Tekninen toteutus Optinet kotisivut  tulosta sivu